Elämää Itämaisten kissaveljesten kanssa: Vaikka automatka mummilaan on kuuden tunnin mittainen, on se vaan luksusta vaihtaa joskus maisemaa. Mä en turhia hermoile, mut Messi on ihan pirun ärsyttävä ku matka alkaa. Sen on ihan pakko päästä syliin tai se saa hillittömän kohtauksen. Kyl se sit rauhottuu ku porukat pari kertaa huutaa kuorossa, et "Turpa kii". Siitä alkaa sitten keskusteluvaihe, jollon se sekaantuu joka lauseeseen. Kysy siltä ihan mitä vaan, aina on sana valmiina. Mä en tajua mix se kehrää samalla kun sille juttelee, sen puheesta ei meinaa saada mitään selvää, ihan ku sil olis kuuma peruna suussa. Se on ihan ookoo :) Taukopaikalla käydään vähän jalottelemassa, että taas jaksaa matkata. Perhana että voi olla paikat jäykkänä, kerran mä luulin et oon hitto halvaantunu. Joskus mä katton ikkunasta ulos, varsinki ku lähetään liikkeelle taas. Mulle ei oo vieläkään selvinny, mix ihmiset nauraa mulle. Mitä huvittavaa siinä on, jos mä kurkkaan ikkunasta ku ollaan valoissa, hitaasti venytän ikkunalle ensin pään ku vieteri ja sitte putkahdan esiin koko komealla kropalla. Korvat mulla sojottaa sivuille, koska sillon mä näytän äijälle ja isolle. Mut mitä siitä! Daa, ihmiset on joskus niin idiootteja.

-

Elämää itämaisten kissaveljesten kanssa on kertomus määrätietoisesta kissasta, Manusta, joka haluaa tehdä asiat niin, kuin itse parhaakseen näkee. Manu ei kysele toisten mielipiteitä, vaan toimii ajattelematta hetken mielijohteesta. Manun "elämän pendolinolla" pääsee lujaa, mutta toimivatko hätäjarrut? Manun luonteeseen kuuluvalla tavalla kaikki kääntyy monesti päälaelleen ja pienistäkin vastoinkäymisistä saattaa tulla katastrofaalinen murhenäytelmä. Päättäväisyydellä, jääräpäisyydellä ja lujalla tahdonvoimalla Manu löytää kuitenkin aina jotakin hyvää elämästä. Manu on sosiaalinen, mutta kuitenkin itseään rakastava päällepäsmäri, joka sättii veljeään Messiä. Pääseekö Messi pakoon nousevaa myrskyä? Manu kertoo veljesten arkielämästä ja tohelluksista päiväkirjatyylillä mitään salaamatta ja totuuden mukaisesti.