Täsä mä olen taas! Pakastin oli sulatettava pikaisesti! Istuin siinä ainakin kax tuntii ja vahtasin kuinka ilosesti jäät ja lumet kilahteli alas. Kyllä se oli musiikkia korvialle, iha miäli lepäs. Metukkakin yritti olla siinä avuksi, mutta siitä ny mitään tullu, mä olin sille "suora ja huoleton", nää ei ollu mitkään "hurjat kutsut" ja ajoin sen pois sottaamasta kaikkia paikkoja. Emäntä laitto samalla kahvit ja selän takana "sumpit alko kivasti pihistä". Mulle ei vaan mee jakeluun, mix tota lunta on ensinnäkin pitänu tuonne tunkia? Kun mä kuuntelin sitä jään kilinää, ne alko laulaa mulle! Mä aattelin, et nyt mä oon tärähtäny! Todellaki! Sävelmiä tuli toinen toisen perään ja voin vaikka vannoa, et taivaan portit aukes. Samalla mä kuulin jotain outoo, se pakastin laulo mulle: "Paljon on kärsitty vilua ja nälkää". Iha miälenvikast! Sit mä hokasin, jotta mä en oo saanu ruakaa! Hitto mä säikährin, mun oli yx kax jumalattoman heikko olo. Varjele! Valoa kohti ollaan menossa, jos ei nyt just isketä ruokaa nenän eteen!